maanantai 25. syyskuuta 2017

Syksyisiä kuvia


Eilen ratsastuksen jälkeen käytiin ottamassa kuvia pihan reunassa Jeminasta ja Nefistä. Ihana syksyinen tausta värikkäiden puiden ansiosta, joten kuvista tuli todella kivoja! Kertokaahan kommenteissa mitä tykkäsitte kuvista. :)


Tämä oli nyt lähinnä vain kuvapostaus. Seuraavassa postauksessa enemmän tekstiä ja vähän haikeita fiiliksiä..

Moikka!

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Estekisat Turkalla

Kuvista Kiitos Anni-Noora Niemelälle.

23. heinäkuuta oli harjoitusestekilpailut Turkan Ratsurinteellä. Jemina ja Milla menivät Nefillä ja Ellillä kyseisissä kisoissa. Jemina hyppäsi Nefillä ristikkoluokan ja Milla Ellin kanssa 50cm ja 60cm.  Ihan ensimmäisenä oli ristikkoluokan rataan tutustuminen, ja Jatta käveli Jeminan kanssa radan ja sitten Jemina vielä itsekseen.

c. Jatta

Verryttely oli kisakentällä ryhmässä, jossa oli ainakin kahdeksan yhtä aikaa verkkaamassa. Oli tosi ruuhkaista ja kokoajan meinasi tulla joku lapsista isolla suokilla päälle. Jeminaakin jo vähän hermostutti, kun missään välissä ei mahtunut tekemään ympyrää tai hyppäämään verkkaestettä. 

Hieman kaaosmaisen verryttelyn jälkeen aloitettiin luokka. Jemina oli noin neljäs lähtijä.  Jemina tervehti tuomaria ja nosti laukan kohti ensimmäistä estettä. Radalla oli kuusi estettä, jotka kaikki ylittyivät puhtaasti ja rata oli tosi tasainen ja siisti! 



 Luokan päättymisen jälkeen oli sitten palkintojenjako ja Jemina ja Nefi saivat ruusukkeen puhtaasta radasta. Sitten vielä kunniakierros oikeaan ravissa, joka oli Jeminan ja Nefin mielestä vähän tylsä ;)


Tässä vielä videota radasta, näkyy vain muutama este ja vähän huonosti, koska kameran kanssa oli ongelmia. 


Ponikuulumisia


Eipä ole blogi pysynyt kovin aktiivisena kesän aikana. No, nyt koitetaan vähän tsempata tämän kanssa! Jeminalle tuli kesäkuun alussa kolmas oma poni, josta vihjailtiinkin edellisessä postauksessa. Tämä poni onkin ylläolevassa kuvassa oleva Nefi, tuttu jo vuosien takaa meille molemmille ratsastuskoululta! Jemina on mennyt Nefillä ekan kerran noin 5-6 vuotiaana, ja nyt päätettiin ostaa se omaksi. Ponia kaupiteltiin meille jo viime talvena, mutta jätettiin asia hautumaan. Kevään mittaan kokeiltiin ja katseltiin Jeminalle uutta ratsua ja yksi kiva kimo ruuna oli hyvä vaihtoehto. Päätettiin sitten käydä kokeilemassa vielä Nefi, ja Jemina tykkäsi siitä tosi paljon ja ratsasti suu hymyssä :) Ei mennyt kuin viikko ja sitten oli kaupat tehty tästä ponista. 

Onnellinen ponin omistaja


Tiian ottamia kuvia heinäkuulta.






Tähän postaukseen on jo ihan tarpeeksi kuvia tässä, säästetään loput tuleviin jotta on helpompi tehdä postauksia :) Jemina treenaa eniten nyt Nefin kanssa ja käy sillä valmennustunneilla. Tarkoitus on kisata sen kanssa esteitä, ja neljät kisat Jemppu on ehtinyt käydä jo Nefillä. Aina tullut ruusukkeet mukaan, super poni ♥ Ens postauksessa sitten kisakuulumisia!

torstai 1. kesäkuuta 2017

Kuulumisia


Moikka pitkästä aikaa! Nyt olisi aikaa herätellä tämä blogi vihdoin eloon ja uusia ratsastuskuviakin löytyy tosi paljon. Parin päivän päästä alkaa kauan odotettu loma, joten kesän aikana voidaan kuvailla videopostauksia ja niin ollen aktivoida youtube-kanavakin. Jemina on ratsastanut kevään aikana kaikilla kuudella ponilla, eniten tietysti Patulla. Bambi joutui olemaan sairaslomalla pari kuukautta, mutta on nyt taas tullut käyttöön entistä ehompana. 

Jeminalla oli pari kuukautta sitten 11-v synttärit. Jemina on nyt muutenkin kasvanut todella paljon pituutta, joten pienempi valkoinen alkaa jäädä pieneksi pituuden puolesta. Painon puolesta Jemina voi kyllä Patulla ratsastaa, mutta ollaan käyty koeratsastamassa muutamia poneja ja katseltu Jeminalle sopivaa ratsua. Se oikea on tainnut löytyä, viikon päästä tästä lisää ;) Loppuun muutamia uusia kuvia. 11.6 Jemina menee estekisoihin kahdella ponilla, koitetaan kuvata sitten videopostausta :)









tiistai 29. marraskuuta 2016

Uusi alku


Hei pitkästä aikaa!
Nyt kun blogiin saatiin uusi ulkoasu (+Aneten tekemä banneri), niin ajattelin hieman uudistaa tätä blogia ja jatkaa kirjoittamista. Entinen nimi vaihtui Kimojen matkassa - nimeen, ja ulkoasu sai suuren muutoksen, vaikka söpö pinkki värimaailma säilyy ;)

Viime postauksessa reilu kuukausi sitten kerroin, että Patun kaviokuume parantui nopeasti. Nyt siis Jemina on voinut ratsastaa Patulla normaalisti ja hypätäkkin. Bambilla Jemina on ratsastanut vähän vähemmän, mutta on käynyt maastoilemassa ilman satulaa ja mennyt kentällä tutustellessa uuteen ratsuun.
Lisäksi molemmat ponit Patu ja Bambi on löytäneet vuokraajat, jotka käy aina sunnuntaisin. :) Käykää lukemassa uudet esittelysivut poneista! Nyt muutamia kuvia syksyltä:







tb viime talveen.

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Syksyn kuulumisia


Pitkästä aikaa taas kuulumisten pariin. Patun kaviokuume on parantunut ja pikkuponilla voi jo ratsastaa kevyesti, jee! Patu kävi pari viikkoa sitten klinikalla hiekkakuvissa jatkuvan ripulin takia ja mahasta löytyikin iso hiekkakertymä, jonka vuoksi Patulla on psylliumkuuri. Onneksi Patun ripulille löytyi syy nopeasti ja poni saadaan kuntoon.

Jemina on mennyt Patulla lähinnä ilman satulaa. Patu on ollut reipas ja tykkää kun on päässyt taas liikkumaan saikun jälkeen. Lisäksi Patu pääsi isompaan tarhaan jossa sillä on tarhakaveri Bambi. Ellikin olisi tarkoitus laittaa kolmanneksi tammaksi. Bambista ja Patusta tuli heti kaverit ja ne ovat rapsutelleetkin jo.








Jemppu on mennyt myös Bambilla jonkin verran. Bambilla ei ole vielä sopivaa satulaa joten Jemppu ei ole vielä kunnolla päässyt menemään Bambilla. Ilman satulaa on kuitenkin ravannut, mennyt puomeja ja laukannutkin vähän. Bambilla on ollut satuloita kokeilussa ja toivottavasti pian löytyisi sopiva. Bambin hampaat saatiin hoidettua, rokotettua se ja psylliumkuurinkin Bambi sai. Bambin kunto on parantunut huomattavasti ja heinämaha pienentynyt. Ylhäällä olevat kuvat on jo melko vanhoja, mutta Jemina kävi kerran Bambin kanssa maastossa ilman satulaa. Bambi oli tosi kiltti ja rauhallinen vaikka muita heppoja ei ollut mukana.






Poneille ja Jeminalle kuuluu hyvää. Minkälaista postausta haluatte seuraavaksi? Esimerkiksi kysymyspostaus, videopostaus tai jokin muu erikoispostaus! Tätä blogia koitetaan nyt päivitellä vähän ahkerammin :) Miltä kuulostaisi joulukalenteri?